Jumala on hyvä. Jumala on oikeudenmukainen. Jumala on viisas. Jumala on rakkaus. Mutta onko hyvä Jumala ? Tai onko viisaus Jumala ? Tai onko rakkaus Jumala ?

Ihmiset uskovat moniin jumaliin, erilaisiin jumaliin, ja välillä tuntuu, että kuitenkin samaan. Kristityillä on yksi Jumala, johon he uskovat vaihtelevalla menestyksellä. Yksillä on useita jumalia, toiset näkevät jumaluutta kaikkialla. Ja onpa niitä, jotka eivät usko mihinkään jumalaan. Kuka on oikeassa ja kuka on väärässä. Vai onko heistä kukaan sen enempää oikeassa kuin väärässäkään.

Oikean ja väärän kysymykset jätän filosofeille. Itse haluan tarkastella Jumalaa. Kukaan ei ole määritellyt minulle Jumalaa. Jumalaa on luonnehdittu lukuisilla ominaisuuksilla, mutta onko Jumala muutakin kuin ominaisuuksiensa summa ?

Koska ihmiset uskovat/ovat uskomatta niin (ainakin näennäisesti) erilaisiin jumaliin, täytyy Jumalan olla jotain subjektiivisesti koettu. Toisaalta en jaksa uskoa yhteisöstä irralliseen yksilöön, joten yhteisön arvot ja normit määrittävät yksilöidensä kautta Jumalan olemusta.

Jumalan olemusta koskevat kysymykset uskonnossa on helppo sivuuttaa ja ottaa Jumala annettuna. Tällöin uskonnon pohjaksi tarvitaan jonkinlainen aksiomaattinen järjestelmä, joukko aksioomeja ja (yksinkertaisia) päättelysääntöjä. Aksioomien joukoksi voidaan valita esimerkiksi Suomen laki ja kymmenen käskyä. Laajempaan tarkkuuteen ja sisäiseen johdonmukaisuuteen pyrkivät, voivat käyttää perusaksioomeina koko Raamattua, kuten eräs uskontokunta tuntuu menettelevän. Tämän jälkeen pitää vielä ottaa kantaa kieltäviä ja myöntäviä sääntöjä koskevaan dilemmaan - koska esimerkiksi Raamattu ei ole välttämättä täysin nykyaikaa kattava teos, täytyy päättää miten suhtaudutaan asioihin, joista Raamatussa ei puhuta. Onko kaikki muu kenties kiellettyä, vai täytyykö lisäksi ottaa jotain muita yleisiä periaatteita. Aksiomaattisen järjestelmän ehdoton etu on, että se jättää soveltajalleen vapauden lisätä ja poistaa uusia sopivia/soveltumattomia periaatteita.

Itse olen päätynyt siihen, että Jumalan olemusta koskevia kysymyksiä ei voi sivuuttaa. Tuntuu jokseenkin luonnottomalta muodostaa lause "uskon Jumalaan" tai "uskon, että Jumala on olemassa", ennenkuin on selittänyt mitä tässä yhteydessä oikeastaan tarkoittaa sanalla Jumala. Mikään Jumalan yksittäistä ominaisuutta kuvaava lause tyyliin "Jumala on meidän luojamme" ei mielestäni riitä. Paitsi tietenkin siinä tapauksessa, että ihminen olettaa annetun lauseyhdelmän matemaattiseksi määritelmäksi, missä tapauksessa lause "uskon, että Jumala on olemassa" saisi esimerkiksi muodon "uskon, että joku on meidät luonut".

On fysikaalinen tosiasia, että me emme ole tulleet tyhjästä. Siispä lause "uskon, että joku on meidät luonut" on täysin mielekäs, olettaen, että ei rajoiteta sanaa joku viittaa mihinkään henkilöön, vaan ymmärretään lause muodossa "emme ole tulleet tyhjästä". Kaikki tämä tuntuu johtavan vääjäämättä siihen, että Jumalan täytyy olla jonkinlaista energiaa. Kun otetaan mukaan energia ja massan välinen suhde ja mielletään siis massakin energian muodoksi, saataisiin laajimmillaan täysin panteistinen näkemys, jonka mukaan Jumala on kaikkialla, missä ei ole totaalisen tyhjää.

Näin olemme saaneet Jumalalle kattokäsitteen. Tämän jälkeen suppeampien jumalkäsitteiden määritteleminen onnistuu rajoittamalla tästä kattokäsitteestä erilaisten määreiden avulla sopivia "osajoukkoja". Suppeimmillaan jumalkäsitteeseen ei jää mitään eli saadaan täysin ateistinen käsitys. Muut uskonnot rajoittuvat näiden kahden ääripää välille.

Aiemmin otin jo esille Jumalan subjektiivisuuden. Energia-teoria yhdistettynä aksiomaattiseen menetelmään tarjoaa oivan lähtökohdan subjektiivisuudelle. Jokainen voi vapaasti rajata oman Jumalansa esimerkiksi sellaisten subjektiivisesti koettujen (mutta toisaalta myös yhteisöllisesti määräytyvien) määreiden kuin hyvyys, rakkaus, oikeudenmukaisuus avulla. Näin esimerkiksi hyvään pyrkivä toiminta voitaisiin rajata jumalalliseksi ja pahaan pyrkivä toiminta jumalattomaksi. Kysymys on siis siitä mihin käytössä oleva energia suunnataan.

Tämä käsitys ei kuitenkaan rajaa Jumalaa pelkän subjektiivisuuden kenttään. Tietenkin arvot, ja siten jumaluuden subjektiivinen olemus, muotoutuvat ainakin osin yhteisöllisesti. Mutta lisänä on yksi olennainen yhteisön etu yksilöön nähden. Yhteisöllä, joukolla ihmisiä, on nimittäin käytössä suurempi energia- ja mahdollisuuspotentiaali kuin yksilöillä. Jopa suurempi kuin yksittäisen ihmisten energiapotentiaalien summa - on nimittäin asioita, jotka vaativat oleellisesti yhteistyötä. Tätä kautta Jumala käsitteelle saadaan yhteisöllinen aspekti ja kehä on valmis. Yksilöt muovaavat yhteisöä ja toisaalta yhteisö muovaa yksilöiden, paitsi arvostuksia, myös suoraan jumalkäsitettä. Tämän jälkeen voidaan intersubjektiivisesti muotoilla kysymyksen "uskotko Jumalaan" asemesta esimerkiksi kysymys "uskotko hyvään energiaan", johon vastaaminen tuntuu, ainakin mielestäni, jo vähän konkreettisemmalta. Seuraava kysymys on tietenkin kysymys käytettyjen määreiden, esimerkiksi hyvyyden, määritelmästä - mutta se onkin jo sitten kokonaan toinen tarina.